Nyt kun on paljon puhuttu ja kohistu sukupuolisesta ja seksuaalisesta häirinnästä eduskunnassa ja muutenkin aiheesta yleisesti, niin on alkanut ihmetyttämään koko hälinä. Helsingin Sanomatkin kirjoittanut monena päivänä isoja juttuja siitä mikä on häirintää ja mikä ei.

    Se on jo väärin jos työpaikalla ei saa enää pillujuttuja heitellä. Alatyyliset vitsithän Helsingin Sanomien mukaan kannattaa jättää sanomatta. Miehellähän on seksi ainakin kerran minuutissa mielessä. Jo on ihme, jos se ei myös puheeseen kulkeudu. Kourimiset ja kähmimiset nyt on varmaan lähes kaikkien mielestä väärin, mutta naisten katselu tai vitsien kertomisen mieltäminen häirinnäksi alkaa olla jo aika kukkahattutäti toimintaa. Mielenkiinnolla odotan sitä, että kuinka kauan tätäkin aihetta jaksetaan mediassa vatvoa.

    Samaan aikaan keskustelua on käyty myös suomeen kyhättävänä olevasta islamilaisesta puolueesta. Astrid Thorsin mielestä islamilainen puolue on demokratian periaatteiden vastainen ja sitä ei pitäisi hyväksyä puolueeksi. Eikö Astridin vaadekin ole demokratian vastainen? Itse sanon kyllä Islamilaiselle puolueelle. Saadaanpa vähän väriä Suomen politiikkaan. Eduskunnassakin kun pukeuduttaisiin islamin mukaan, niin eipä tarvitsisi katsella hississä kolmea avonaista nappia ja törröttäviä tissejä.

Fasismin tuulahdus puhalsi tänään Helsingin Sanomia lukiessani. Eduskunnan suunnittelema uusi valmiuslaki sai kylmät väreet vilistämään selkäpiissä.

    Valmiuslaillahan säädellään miten valtio voi poikkeusoloissa rajoittaa ja säännöstellä ihmisten elämää ja yritysten toimintaa. Poikkeusoloilla tarkoitetaan lähinnä hyökkäystä Suomeen, vakavaa taloudellista kriisiä, suuronnettomuutta tai ja laajalle levinnyttä tartuntatautia.

    Ymmärrän kyllä kulutushyödykkeiden kortille pistämisen kriisin sattuessa, korkojen ja kulutusluottojen sekä hintojen ja veden säännöstelyn. Liikkumisen rajoittaminen aiheuttaakin jo vähän närästystä. Tietenkin kaduilla juoksevat ihmiset voivat olla esim. pelastustyöntekijöiden tiellä, mutta lähtökohtaisesti ihmisen kieltäminen tallaamasta siellä missä sielu sietää on tuulahdusta fasismista.

    Närästys muuttuukin jo todelliseksi yökötykseksi, kun laki myös sallii eläkkeiden ja palkkojen jäädyttämisen. Tuulahdus onkin jo kohtuullinen puhuri. Mikä on valtiovallan oikeutus jäädyttää toisen rahat ja käyttää käytännössä orjatyövoimaa?

    Valtio ei voi olla kansalaisiansa tärkeämpi. Muuten se näyttää siltä, tuntuu siltä ja tuoksuu siltä. Fasismilta.

Kursori vilkkuu ruudulla odottavasti. Sisäinen paine kirjoittaa on valtava, mutta tekstiä ei vain tule. Sanottavaakin riittäisi, ei se sitä ole. Kirjallinen ummetus pitkittyessään jähmettää yhä pahemmin. Joskus sitä saattaa saada lauseen jos toisenkin tehtyä, mutta hetken kuluttua, tai viimeistään seuraavana päivänä tulos ei enää miellytäkään ja taas kursori vilkkuu tutusti tyhjällä alustallaan.

Koko luomisen prosessi on yhtä tuskaa alusta loppuun. Pikkuhiljaa sitä alkaa ymmärtää sanonnat verta kivestä ja muut vastaavat. Luominen on kuin masturboisi juustoraastimen kanssa ammatikseen. Kumpikin on aluksi jännää, mutta kun alkaa tositoimiin, niin jännitys karisee alta aikayksikön

Työ, tuo superhullunhauska ajanvietto. Toki onhan se ihan hauskaa odotella työpäivän loppumista, kuten pikkulapset joulua. Siinä on vain se sama huono puoli, joka lapsena oli joulun kanssa. Siihen on aina aivan liian pitkä aika. Aika on muutenkin suhteellinen määre, etenkin töissä. Tuossa arkipäivän singulariteetissa, mustassa aukossa, joka nielee tympääntyneenä sisäänsä suurimman osan päivistäsi, kuin vanha raihnainen viiden euron huora. Katsot kelloa, sanotaan nyt vaikka yhdeksän aikaan ja jatkat hommiasi. Vilkaiset parin tunnin kuluttua kelloa uudestaan ja se on viisitoista yli.

Päinvastainen efekti on kumminkin selvästi havaittavissa työpäivän jälkeen ja etenkin viikonloppuina. Olet juuri päässyt töistä, niin eikö vain kello jo soi ja taas pitää laahautua tienaamaan se jokapäiväinen leipä.

Palkan takiahan sinne töihin raahaudutaan. Saa sentään kerran kuussa nauraa sydämensä kyllyydestä, tilinauhan numeroita tuijottaessa. Kun ollaan itkun tuolla puolen, ei voi enää kuin nauraa. Toki asiat voisi olla hieman huonomminkin. Palkan voisi saada banaaneissa. Palkassa on myös omalaatuinen ominaisuus. Sitä ei ikinä saa tarpeeksi. Ei sitten ikinä, olivat tulot mitä tahansa.

Ainainen kädestä suuhun eläminen on pidemmän päälle stressaavaa. Onneksi sairaslomat on keksitty.